Outi Vinkki

Kategoria: Artikkelit

  • Äijämenu villiyrttien kera ja tarina metsälehmästä – nuotioruokailu 15 hengelle Sydänlammen kodalla

    Pääsin kevään 2026 aikana osallistumaan Nature4All-hankkeen työpajapäiviin ja sain muiden luontoalan yrittäjien tapaan kutsun hankkeen kesäpäivään, joka oli suunniteltu toteutettavaksi 9.6.2026 Vierumäellä. Ilmoittautumisen yhteydessä olin jo lupautunut tarjoamaan tapahtumaan omia palveluitani, mutta taisi kaikessa kiireessä viivästyä nuotioruokatarjouksen laittaminen. Ystävällisen muistutuksen tuntia ennen päättävää kokousta vastaanotettuani raapustin hankkeen ohjausryhmälle oman ehdotukseni kokonaisuudesta, jonka kaikista osa-alueista olin jo jonkinlaisen käsityksen ehtinyt muodostamaan. Pienen sorvaamisen jälkeen saimme kysynnän ja tarjonnan vastaamaan toisiaan. Päädyimme sopimukseen kahden ruokalajin lounaasta, joiden jälkeen seuraisi pieni ohjelmallinen osuus ennen jälkiruokakahveja.

    Nuotioruokailun suunnittelu ja alkuvalmistelut

    Ilmoittautumisajan päätyttyä selvisi, että osallistujia hankkeen kesätapahtumaan tulisi kaikkiaan lähemmäs kaksikymmentä. Pyysin omasta nuorisostani 4H-yrittäjä Olga Vinkkiä tarjoiluavukseni. Avotulella vaihtelevassa maastossa aterian valmistaminen on ihan oma juttunsa, ja jotta tunnelma tilaisuudessa pysyisi johdonmukaisena ja rentona, apukädet ovat todella tarpeen. Etukäteisvalmistelut on syytä tehdä äärimmäisellä pieteetillä ja elämä näyttäytyykin tapahtumaviikon ajan muistilappujen kanssa kulkemisena ja pitkiksi venyvinä keittiösessioina. Olga auttoi retkiemäntää tuotteiden ja raaka-aineiden pakkaamisessa ja tavaroiden tapahtumapaikalle tuomisessa. Kokonaisuus pysyi hänen avullaan hyvin kasassa.

    Villiyrtit ja voikukkien kukkamykeröt – nuotioruokailun valmisteleminen alkaa jo ennen tapahtumaa.
    Voikukkalimonadi valmistuu kylmäuutteena. Juoma on todella herkullinen ja ei ollenkaan niin kitkerä kuin voikukasta olettaisi.
    Vuohenputkimuffinssi on takuuvarma onnistuja. Chilin määrää säätämällä siitä saa miedomman tai luonteikkaamman.

    Kesäpäivä Sydänlammen kodalla 9.6.2026

    Alkuruuaksi laitoimme etukäteen paistetut vuohenputkimuffinssit. Pääruokana loisti nuotiolla valmistettu perunamuusi ja kesäkurpitsatrifolati villiyrteillä. Retkiemännän esittämän ohjelmallisen osuuden päätteeksi nautimme ryhmän kanssa vielä kunnon nuotiokahvit ja -teet. Tunnelma oli iloinen ja kiireellä ei ollut tilaisuuden päättyessä enää virkaa.

    Alkuruokana Sydänlammen kodalla oli vuohenputkimuffini ranskankerman kera. Juomana tarjoilimme vettä, kivennäisvettä sekä voikukkalimonadimaistiaisia. Kuva: Kirsi Kiiskinen

    Maaliskuisen nuotiokokkauksen onnistunut kokemus Aulangolla antoi retkiemännälle itseluottamusta äijämäisestä tarjoilusta ilman lihan lihaa – perunamuussi taipuu moneen ja onnistuu avotulellakin. Kesäkurpitsatrifolati on vaativa valmistaa suurelle ryhmälle annosruokailuna. Oma pannuni osoittautui tähän ruokalajiin kovin pieneksi, joten jouduimme kikkailemaan apuastioiden kanssa, mutta lopputulos oli erittäin maukas. Uusi isompi pannu on jo hankintalistalla!

    Kesäkurpitsatrifolati sai monta uutta ystävää ja juuri mitään ei perunamuusista eikä trifolatista jäänyt kattilan ja paistinpannun pohjalle. Kuva: Kirsi Kiiskinen.

    Alkumaljat oli ohi menun, eli niitä ei ollut tilattu. Halusin kuitenkin tarjota yllätyksen luonnosta ja maistelimmekin itse valmistamaani tuoretta voikukkalimonadia ennen aterialle ryhtymistä. Villiyrttijuoma olisi ollut erittäin hyvää, jos se vain olisi saatu pysymään kylmänä kuljetuksen ja ruuan valmistamisen ajan, näin muutama ruokavieras meitä kokkeja lohdutti. Asianmukaisten lämpötilojen varmistaminen onkin luonnossa liikuteltavassa kenttäkeittiössä todellinen haaste, mutta eiköhän tähänkin ongelmaan ratkaisuja kokemuksen kautta kehity.

    Ja tähän väliin lyhyt mietintä – miten sen meinaa aina unohtaa: valaisimet! Suomen keskikesäkin on pimeä, jos ruuanlaitto siirtyy olosuhteiden pakosta tummaksi nokeentuneen hormillisen kodan sisäpuolelle. Onneksemme maastopalovaroitus ei ollut voimassa, vaan saimme rakentaa kenttäkeittiömme avoimelle nuotiopaikalle. Oli eläväistä, että ruokailijat näkivät touhumme ja he pystyivät halutessaan seuraamaan kaikkia vaiheita ruuan valmistuksesta annosten tekemiseen. Muutama luontoyrittäjäkollegoista ehdotti apuaan tarjoilun jouduttamiseen ja annokset saatiin pysymään lämpiminä, vaikka ruuanvalmistuspisteen ja juhlapöydän välissä oli hieman etäisyyttä ja korkeuseroakin.

    Nuotioruokailu järjestyy maaston ja maiseman ehdoilla. Sydänlammen kodalle on rakennettu nousua helpottavat portaat. Ulkona on aina vaan niin ihanaa laittaa ruokaa, iloitsee retkiemäntä. Olgalla oli trifolatipannun kanssa varmat otteet.

    Tunnelma on tärkein

    Ruuan laittaminen ja tarjoileminen ulkosalla on aina vaan niin ihanaa! Paljastettakoon, että laji on melkoinen suoritus fyysisesti – toisaalta ulkoilma vie väsymyksen tunteen mennessään. Avotuliruokailun ja ohjelman yhdistetty kokonaisuus vaatii onnistuakseen tekijöiltään monipuolisia taitoja ja niiden lisäksi pitää olla kykyä ja halua kantaa vastuuta. Tunnelma ei ole joku omaehtoinen savun seassa liekkuva epämääräinen ja oikukas henki, vaan tilaisuuden sydämen luominen on tapahtumajärjestäjän syvintä ammattiosaamista. Jokaisella on retken onnistumisessa oma osansa, mutta päävastuu nuotion ääressä ilmenevistä tunnelmista ja tosiseikoista kuuluu retkiemännälle.

    Käsienpesu ja pieni hengähdys kokoaa ryhmän ja tekijät yhteen ennen ruokailuhetken aloittamista.
    Kuva: Tuula Hämäläinen
    Esivalmisteluja ruokailupaikan laittamiseksi juhlakuntoon ovat pöydän kattaminen ja koristelu.
    Kuva: Tarja Vahtokari.
    Ryhmällä oli ennen nuotioruokailua toiminnallista ohjelmaa.
    Kuva: Kirsi Kiiskinen.
    Alkujuomaksi tarjoiltiin voikukkalimonadia Kupilkan snapsi-kupeista. Juomien kylmänä pitäminen on kuumassa kesäpäivässä keskittymistä vaativa seikka.
    Kuva: Tuula Hämäläinen.
    Tunnelma ruuanvalmistusvaiheessa nuotion äärellä on tiivis ja lämmin. Vaikka tuleva hiukan jännittää, rinnassa kuplii päällimmäisenä iloinen odotus.
    Kuva: Paavo Heinonen

    Sydänlammen kodan kesäpäivään kuului myös ohjelmallinen osuus, jossa retkiemäntä kutsui karjankellojen kilkattaessa lypsävät lehmänsä kotitanhualle ja tarinoi sen jälkeen ruokavieraille päivän teeman mukaisesti. Omista juuristamme ja kulttuuristamme nousevat konkreettiset asiat koskettavat ihmistä yllättävän syvältä. Ruoka merkitsee rakkautta ja huolenpitoa ja metsälehmä on suomalaisen elämänmenon kantava voima, tiesit tätä seikkaa sitten tai et. Tule joskus kanssani nuotiolle, niin kerron Sinulle koko jutun! Ja ota ystäväsi mukaasi.

    Juhlan saa tehtyä myös retken keskelle.
    Vierumäen Sydänlammen kodalla korkeuserot ovat huimia, joten hyvä kunto on avuksi sekä ruokailijoille, että ruuan laittajille.
    Vieraat tekevät juhlan, ehdottomasti.
    Annoksien tekeminen kävi hyvällä kaksikolla sukkelasti.
    Kuva: Tuula Hämäläinen
    Karjankutsuhuutoa seurasi tietenkin lypsylaulu. Retkiemäntä kertoi naudan vaikutuksesta suomalaiseen maisemaan.
    Kuva: Tuula Hämäläinen
    Ruokavieraat kuuntelivat keskittyneesti retkiemännän tarinoita.
    Kuva: Kirsi Kiiskinen

  • Avotuliruokailua Aulangon ulkoilumajan uudessa kodassa

    Maaliskuisena lauantaina pakkasimme ystävän kanssa kimpsut ja kampsut suunnistaaksemme Hämeenlinnan Aulangonjärven edustalle tulia pitämään. Parkkipaikan viereisen linja-autopysäkin ja Aulangon perinteikkään ulkoilumajan välissä sijaitseva kota on vastikään uusittu kokonaan ja entistä tilavampana ja käytännöllisempänä se nyt odottaa vierailijoita. Suunnittelimme illallistamisen muutamilla etukäteisviesteillä – johtoajatus oli, että mahdollisimman montaa ruuanlaittotapaa testataan avotulella ja touhusta pyritään selviytymään rennolla otteella ilman turhia kiristelyjä.

    Hämeenlinnan Aulangon ulkoilumajan kota on uusittu kokonaan ja tulisija on kookas ja käytännöllinen. Kuva: Outi Vinkki

    Aulangon ulkoilumajan kodan tulisijan korkeus on työskentelyyn juuri sopiva. Grillialustassa riittää tilaa ja leveyttä, joten samaan aikaan kodassa mahtuu useampikin kokki omia ruokiaan laittamaan. Korkeampi taso on turvallisempi myös lapsivieraiden kannalta – tätä huomasin ajatella, kun illan mittaan yksi nuori perhe kävi paikan päällä makkaroita paistamassa ja heillä oli pieni retkeilijä muassaan.

    Kokkiystäväni piti huolen siitä, että kahvipannu kuumeni säännöllisesti.

    Ruokaa pannulla, kattilassa, halsterissa ja kivellä

    Aluksi ystäväni keitteli kahvit. Minä kaivoin meille kylmät limpparit samalla kun levittelin ja järjestelin ruuanlaittoon tarvittavaa välineistöä grillitason tuntumaan. Perunat tulisi laittaa ensin kiehumaan. Sen jälkeen ei oikeastaan olisi kiire. Olimme valmistamassa ruokaa itsellemme ja meillä molemmilla oli koko ilta aikaa.

    Perunoiden keittäminen on joutuisaa, kun niiden kuorimisen on hoitanut etukäteen. Aulangon ulkoilumajalle pääsee kaupungin linja-autolla, kuten kuvasta näkee.

    Perunoiden kiehuessa valmistusvuorossa oli kesäkurpitsatrifolati. Oliiviöljyssä kuumennetaan yrtit ja mausteet ja seokseen lisätään paloiteltu kesäkurpitsa. Trifolati on ihanteellinen tarjoiltavaksi perunamuussin kanssa. Trifolatia voi tehdä myös herkkutateista! Tämä italialainen öljyssä paistamisen tapa tuo maut hienosti esiin: sipulit, valkosipulin ja yrtit. Persiljan ja muiden kaupasta saatavien raaka-aineiden lisäksi sekaan voi lisäillä itse keräämiään villiyrttejä. Vuohenputki, siankärsämö ja iisoppi käyvät hyvin, miksei mäkimeirami ja ruohosipuli tai vaikka suolaheinäkin.

    Pannulla paistaminen on nuotioruokailun kulmakiviä. Oliiviöljy tuo sipulien maut hyvin esiin. Kuva: Sanni Hallanvaara

    Muikkuja ystäväni valmisti kahdella tapaa: sinällään halstraten ja jauhotettuna voissa paistaen. Voissa paistetut ovat toki parempia, mutta halstraamalla saa pienet kalat kypsäksi vaivattomasti ja ilman lisättyä rasvaa. Kala on todellista retkiruokaa, vaikka raaka-aineen olisi hakenut supermarketin kalatiskiltä!

    Perunamuussi kesäkurpitsatrifolatin kanssa soveltuu sekä alku- että pääruuaksi. Tällä kertaa pääruokana oli muikkuja.

    Luottoratkaisuksi nuotiolla onnistuvasta jälkiruuasta mukaan on retkiemännälle tarttunut kuutamokiisselin ainekset. Olga-mummun kuutamokiisselin menestys tuntuu olevan taattu kaikkialla. Aulangon ulkoilumajan kodalla testasimme tätä jälkiruokaa pensasmustikoiden kera ja sekä kermavaahdolla että ilman. Molemmat olivat toimivia herkkuja.

    Olga-mummun kuutamokiisseli kermavaahdolla vie kielen mennessään.

    Ulkoilumajan kota tuo tilaa ja tunnelmaa

    Aulangon uusi kota sopii erittäin hyvin vaativaan illallistamiseen. Kolmen lajin herkuttelun päälle retkiemäntä paistoi perunamuusin lopusta maittavia rieskoja. Niitä nauttiessamme aloimme kokkiystäväni kanssa pohdiskella kokemuksemme opetuksia. Neljän tunnin aikana kodassa kävi kaksi seuruetta omia eväitään syömässä ja ei puhettakaan, ettemme olisi kaikki mahtuneet samassa tilassa ruokaa laittamaan. Seuraavalla kerralla muistamme ottaa lamput ja lyhdyt mukaan! Pieni apupöytä ei olisi pahitteeksi, jos tulisija sattuisi olemaan koko kapasiteetiltaan jo käytössä. Rauhallisena keväisenä lauantaina kattiloillemme jäi hyvin laskutilaa tulien väliinkin.

    Outi Vinkki valmistaa trifolatia pannulla. Kodan tiivis tunnelma on imaissut kaikki illan värit. Kuva: Sanni Hallanvaara

    Illan menu oli täyttävä, sanoisin suorastaan äijämäinen ilman lihan lihaa. Tarjoilun tukevuutta olisi voinut vielä vahvistaa jättämällä illanistujille lähituottajien juustotarjottimen ja virvokkeita – tällainen tuli mieleeni alkaessamme kokkiystäväni kanssa purkaa kenttäkeittiötä ja pakata laatikoita. Ruokaretkestä jäi hyvä mieli ja kylläinen olo.

    Hämyisä tunnelma rauhoittaa hermoja, maukas ruoka hellii vatsaa. Perunarieskat kypsyvät paistokivellä tasaisesti. Kuva: Sanni Hallanvaara

  • Kattaus kahdelle keittokatoksen suojassa

    Kolmen lajin ateria ja kertomus kotieläinten vaikutuksesta maisemaan kehystivät ruokailuhetkeä, jonka sain järjestää kuoroystävälleni ja tämän amerikkalaiselle vieraalle 12.9.2024 Kalvolassa, Hämeenlinnassa. Alkuperäisten rohkeiden metsäsuunnitelmien sijaan päädyin pystyttämään liikkuvan keittiöni komean maalaistalon pihalla sijaitsevaan keittokatokseen. Muutos onnistui, kiitos tilan isännän suopeuden! Ilma oli poutainen. Kesäkeittiön takana viheriöivältä nurmikolta avautui kaunis näkymä Äimäjärvelle.

    Päästyäni asettumaan valmistin jälkiruuan ja laitoin annokset jäähtymään. Vieraiden saavuttua ja heidät tervetulleiksi toivotettuani kävin kalojen kypsentämisen kimppuun. Alkuruuan olinkin jo kattanut valmiiksi, joten ruokailijat pääsivät heti pöytään: tarjolla oli vuohenputkimuffinssia yrteillä maustetun ranskankerman kera. Pääruuan valmistuttua istuuduin vieraideni seuraksi lämpimiä kaloja ja kylmiä lisukkeita maistelemaan. Samassa yhteydessä ruokailijani antoivat jo spontaania palautetta makujen sopivuudesta ja ainesosien eroavaisuuksista.

    Juustokalaa – suomalaista ahventa ja norjalaista merilohta – sekä paistettua muikkua, niiden lisäksi tarjolla oli paahdettua kanttarellia, hapatettua väinönputkea sekä kevyesti kypsennettyjä kauden kasviksia. Lisukkeet toimivat pääruuan kanssa hyvin, ja kyytipojaksi kaadettu väinönputkijuoma terästi makuvivahteita tuoden miedoille kalaruokalajeille mukavasti luonnetta.

    Kuva: Kolmen lajin kalalautanen: lämmin pääruoka on syytä annostella suoraan pannulta lautasille.

    Juurekset ja kalat ovat perinteisen suomalaisen ruuan raaka-aineita ja fermentoidut pihlajanmarjoilla maustetut väinönputket toivat kattaukseen japanilaisen keittiön tuntua, vaikkakin hapatettu Angelica archangelica on meillä laajalti käytössä ollut, etenkin Lapin alueella. Paahdettua, suolalla ja mustapippurilla maustettua kanttarellia pystyi jokainen lisäämään annokseensa mieltymystensä mukaan ja se, sekä alkuruokana tarjoiltu vuohenputkimuffinssi tarjosivat makuja hämäläisestä luonnosta. Resepteistä mainittakoon, että juustokala sai vahvoja vaikutteita Keittokirja Kalvolasta -nimisessä niteessä julkaistusta ohjeesta ”Taimin uunikala”.

    Jälkiruokana oli Olga-mummun kuutamokiisseli puolukoiden kera. Ruokalajia voisi kutsua myös vanukkaaksi, mutta olen taipuvainen pysymään uskollisena suomenkielisen nimen käytössä kuutamokiisselin alkuperälle. Maitopohjainen vaniljasokerilla maustettu vanukas, jonka päälle ripotellaan kauden marjoja, on ilahduttavan kevyt ja raikas vaihtoehto. Se sopii nautittavaksi sekä kylmänä että kuumana, ja annoksen koristelua vaihdellen kuutamokiisselistä voi muokata mieleisensä.

    Kuva: Jälkiruoka-annokset olisivat saaneet olla pienemmät. Ongelmana retkiemännällä oli sirojen ulkokäyttöön soveltuvien tarjoiluastioiden puute. Ruokavieraat esittivät ratkaisuiksi oivallisia ideoita.

    Ruokailun jälkeen esitin tarinan metsälehmästä ja lauloin dulcimer-soittimen säestyksellä muutaman laulun. Kahvia juodessamme kävimme ruokailuhetken kokonaisuutta läpi ja sain vierailtani arvokasta palautetta. Moni asia oli osunut nappiin. Viime hetken paikanvaihdos varmisti, että amerikkalaiselle ruokavieraalle kokemuksesta muodostui rento ja turvallinen. Pienen huomautuksen sain jälkiruoka-annosten valtavasta koosta, sen sijaan kuutamokiisselin rakenne ja maku toivat amerikkalaisen vieraamme ajatuksiin hänen aviomiehensä kotimaan, Japanin.

    Kattaus kahdelle keittokatoksen suojassa oli mieleenpainuva ja lämminhenkinen kohtaaminen. Sen perusteella rohkaistuin tekemään päätöksen, että jatkaisin nuotioruokailu-idean kypsyttämistä, kunhan taas ehtisin. Vuosi vierähti, mutta tätä kirjoittamaan ryhtyessäni asiat olivat pääpiirteittäin säilyneet muistissani – ja maut eritoten.

    Kuva: Vuohenputkimuffinssi ranskankerman kera on maittava alkuruoka villiyrttien ystäville.
    Kuva: Ruuanlaitossa oikea järjestys edistää onnistumista. Ensin kuutamokiisseli ja kasviksien kypsennys – niiden jälkeen liesi vapautui muikkujen ja juustokalan valmistamiseen.
    Kuva: Väinönputkien hapattaminen on hauskaa ja pikkutarkkaa puuhaa. Terveelliseen herkkuun syntyy fermentoitumisprosessissa vatsalle edullisia maitohappobakteereja.

  • Kokouslounas nuotiolla

    Kotkajärven kehittämis- ja suojeluyhdistys tilasi keittolounaan syyskokoukseensa, joka pidettiin Niemikotkan lomamökkien lähettyvillä Hämeenlinnassa sunnuntaina 10.9.2023. Kokousruokailua oli pitkään jo mielissä hauduteltu ja toteutus onnistui varsin aurinkoisessa, lähes kesäisessä säässä.

    Nuorten 4H-yritys Taljalan tarjoilu oli retkiemäntää avustamassa. Hyvin sujui yhteistyö ja keitto kelpasi tilaisuuteen osallistuneille. Ulkona ruoka maistuu, eikä kermastakaan kannata retkellä tinkiä. Nuotiokahvit tarjoiltiin kokouksen jo päästyä vauhtiin.

    Yhden ruokalajin tarjoilussa menekki kannattaa arvioida hieman yläkanttiin. Itselleni tuli taas yllätyksenä, kuinka ulkosalla ollessa ruoka maistuu ja sitä kuluu. Onneksi keitosta riitti kaikille. Iloisia ilmeitä ja mukavia kohtaamisia jäi muistoksi.

    Kuva: Kermainen kanakeitto kauden kasviksilla ja tuore, kivellä paistettu perunarieska siihen kylkeen – nuotiolounas maistui luonnon helmassa erinomaiselle.
    Kuva: Kotkajärven yhdistysväki istui nuotiolla ruokaa odotellen. Taljalan tarjoilun nuoret avustivat retkiemäntää ruuan valmistuksessa ja tarjoilemisessa. Sää oli kesäisen lämmin.

  • Perinnetaitoja ja kansankulttuuria Korteniemen pihamaalla

    Liesjärven kansallispuiston yhteydessä Tammelassa sijaitsee entistetty metsänvartijan tila, jossa harjoitetaan maatalon töitä vanhaan malliin palvellen samalla matkailijoita. Euroopan kulttuuriympäristöpäivänä 9.9.2023 Korteniemen perinnetila heräsi hetkeksi entisaikaiseen loistoonsa. Paikalliset taitajat polttivat tervahautaa ja valuttivat miilusta tervaa LKE-hankeporukan luotsaaman palvelumuotoiluryhmän tarjotessa vieraille tervaopastusta, runonlausuntaa ja tarinankerrontaa. Luontoyhteyttä kaipaaville oli ohjattu metsäretki ja kädentaidoista kiinnostuneet pääsivät säätikku-työpajaan.

    Tapahtuma oli osa Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi -hanketta (LAB-ammattikorkeakoulu ja Metsähallituksen luontopalvelut). Järjestäjien arvioiden mukaan Korteniemen kulttuuriympäristöpäivässä kävi lähes 1000 vierailijaa.

    Kuva: Kulttuuriympäristöpäivä Korteniemen perinnetilalla 9.9.2023 houkutteli runsaasti väkeä tutustumaan perinteiseen elämänmenoon. Paikan päälle löysivät niin paikalliset kuin kauempaakin matkanneet.

    Perinnetilan pihamaalla ohjaamani Veistä oma säätikkusi -työpaja oli ensimmäinen laatuaan ja varsin onnistunut kokemus. Tyytyväisiä ilmeitä ja rauhoittuneita ihmisiä – eri ikäisiä veistäjiä istui Korteniemen pihatanhualle levitetyillä pitkillä penkeillä. Tuli mukavia keskusteluja puolin ja toisin. Moni tuntui haluavan vain rauhassa istua ja veistellä. Eräs pikkuinen poika katsoi mummuaan tämän otettua puukon käteensä kovin tottuneen näköisesti. Lapsenlapsen äänessä oli ihaileva sävy, kun hän lausahti: ”Mummu, osaatko sinäkin veistää?”

    Perinteisessä elämänmenossa oli tärkeää osata arvioida säiden muutoksia. Työt onnistuivat ajoittamisen taidolla ja hyvällä harkinnalla. Sateen lähestyessä kuusen oksa nousee ylös, poudan tullen se laskee alas. Ilmiö jää voimaan metsästä tuodun näreen oksassa, kunhan kuusen ranka on kaadettu otolliseen aikaan ja oksa on jätetty karsimatta. Veistämisen jälkeen säätikku asetettiin tuvan ulkoseinälle varjon puolelle. Oksaa seuraamalla saatettiin tulevia säitä ennustaa.

    Yläkuu kustannuksella on sään ennustamiseen tarjolla perinnetietoutta. Kirjasta ”Sään merkit ympäristössä” löytyy ohjeet säätikun veistämiseen. Anne Pöyhönen jakaa blogissaan kuu ja sää -tietoutta ja kansanperinnettä: https://www.ylakuu.com/suomi/

    Kuva: Nuori tapahtumavierailija veisti taitavasti omaa säätikkuaan perinnetapahtumassa Liesjärvellä. Turvapuukko tuntui toimivan säätikun veistossa hyvin.
    Kuva: Tervahauta paloi Korteniemen pihan tuntumassa ja savu oli juuri oikean väristä.
    Kuva: Perinnetapahtuman tunnelmassa oli miellyttävää kiireettömyyttä. Läsnä oleva tekeminen rauhoitti ja virkisti.
    Kuva: Japanilainen vierailija antoi lahjan toivottaen sen myötä hyvää onnea.