Kolmen lajin ateria ja kertomus kotieläinten vaikutuksesta maisemaan kehystivät ruokailuhetkeä, jonka sain järjestää kuoroystävälleni ja tämän amerikkalaiselle vieraalle 12.9.2024 Kalvolassa, Hämeenlinnassa. Alkuperäisten rohkeiden metsäsuunnitelmien sijaan päädyin pystyttämään liikkuvan keittiöni komean maalaistalon pihalla sijaitsevaan keittokatokseen. Muutos onnistui, kiitos tilan isännän suopeuden! Ilma oli poutainen. Kesäkeittiön takana viheriöivältä nurmikolta avautui kaunis näkymä Äimäjärvelle.
Päästyäni asettumaan valmistin jälkiruuan ja laitoin annokset jäähtymään. Vieraiden saavuttua ja heidät tervetulleiksi toivotettuani kävin kalojen kypsentämisen kimppuun. Alkuruuan olinkin jo kattanut valmiiksi, joten ruokailijat pääsivät heti pöytään: tarjolla oli vuohenputkimuffinssia yrteillä maustetun ranskankerman kera. Pääruuan valmistuttua istuuduin vieraideni seuraksi lämpimiä kaloja ja kylmiä lisukkeita maistelemaan. Samassa yhteydessä ruokailijani antoivat jo spontaania palautetta makujen sopivuudesta ja ainesosien eroavaisuuksista.
Juustokalaa – suomalaista ahventa ja norjalaista merilohta – sekä paistettua muikkua, niiden lisäksi tarjolla oli paahdettua kanttarellia, hapatettua väinönputkea sekä kevyesti kypsennettyjä kauden kasviksia. Lisukkeet toimivat pääruuan kanssa hyvin, ja kyytipojaksi kaadettu väinönputkijuoma terästi makuvivahteita tuoden miedoille kalaruokalajeille mukavasti luonnetta.
Juurekset ja kalat ovat perinteisen suomalaisen ruuan raaka-aineita ja fermentoidut pihlajanmarjoilla maustetut väinönputket toivat kattaukseen japanilaisen keittiön tuntua, vaikkakin hapatettu Angelica archangelica on meillä laajalti käytössä ollut, etenkin Lapin alueella. Paahdettua, suolalla ja mustapippurilla maustettua kanttarellia pystyi jokainen lisäämään annokseensa mieltymystensä mukaan ja se, sekä alkuruokana tarjoiltu vuohenputkimuffinssi tarjosivat makuja hämäläisestä luonnosta. Resepteistä mainittakoon, että juustokala sai vahvoja vaikutteita Keittokirja Kalvolasta -nimisessä niteessä julkaistusta ohjeesta ”Taimin uunikala”.
Jälkiruokana oli Olga-mummun kuutamokiisseli puolukoiden kera. Ruokalajia voisi kutsua myös vanukkaaksi, mutta olen taipuvainen pysymään uskollisena suomenkielisen nimen käytössä kuutamokiisselin alkuperälle. Maitopohjainen vaniljasokerilla maustettu vanukas, jonka päälle ripotellaan kauden marjoja, on ilahduttavan kevyt ja raikas vaihtoehto. Se sopii nautittavaksi sekä kylmänä että kuumana, ja annoksen koristelua vaihdellen kuutamokiisselistä voi muokata mieleisensä.
Ruokailun jälkeen esitin tarinan metsälehmästä ja lauloin dulcimer-soittimen säestyksellä muutaman laulun. Kahvia juodessamme kävimme ruokailuhetken kokonaisuutta läpi ja sain vierailtani arvokasta palautetta. Moni asia oli osunut nappiin. Viime hetken paikanvaihdos varmisti, että amerikkalaiselle ruokavieraalle kokemuksesta muodostui rento ja turvallinen. Pienen huomautuksen sain jälkiruoka-annosten valtavasta koosta, sen sijaan kuutamokiisselin rakenne ja maku toivat amerikkalaisen vieraamme ajatuksiin hänen aviomiehensä kotimaan, Japanin.
Kattaus kahdelle keittokatoksen suojassa oli mieleenpainuva ja lämminhenkinen kohtaaminen. Sen perusteella rohkaistuin tekemään päätöksen, että jatkaisin nuotioruokailu-idean kypsyttämistä, kunhan taas ehtisin. Vuosi vierähti, mutta tätä kirjoittamaan ryhtyessäni asiat olivat pääpiirteittäin säilyneet muistissani – ja maut eritoten.
