Avainsana: kansanperinne

  • Kattaus kahdelle keittokatoksen suojassa

    Kolmen lajin ateria ja kertomus kotieläinten vaikutuksesta maisemaan kehystivät ruokailuhetkeä, jonka sain järjestää kuoroystävälleni ja tämän amerikkalaiselle vieraalle 12.9.2024 Kalvolassa, Hämeenlinnassa. Alkuperäisten rohkeiden metsäsuunnitelmien sijaan päädyin pystyttämään liikkuvan keittiöni komean maalaistalon pihalla sijaitsevaan keittokatokseen. Muutos onnistui, kiitos tilan isännän suopeuden! Ilma oli poutainen. Kesäkeittiön takana viheriöivältä nurmikolta avautui kaunis näkymä Äimäjärvelle.

    Päästyäni asettumaan valmistin jälkiruuan ja laitoin annokset jäähtymään. Vieraiden saavuttua ja heidät tervetulleiksi toivotettuani kävin kalojen kypsentämisen kimppuun. Alkuruuan olinkin jo kattanut valmiiksi, joten ruokailijat pääsivät heti pöytään: tarjolla oli vuohenputkimuffinssia yrteillä maustetun ranskankerman kera. Pääruuan valmistuttua istuuduin vieraideni seuraksi lämpimiä kaloja ja kylmiä lisukkeita maistelemaan. Samassa yhteydessä ruokailijani antoivat jo spontaania palautetta makujen sopivuudesta ja ainesosien eroavaisuuksista.

    Juustokalaa – suomalaista ahventa ja norjalaista merilohta – sekä paistettua muikkua, niiden lisäksi tarjolla oli paahdettua kanttarellia, hapatettua väinönputkea sekä kevyesti kypsennettyjä kauden kasviksia. Lisukkeet toimivat pääruuan kanssa hyvin, ja kyytipojaksi kaadettu väinönputkijuoma terästi makuvivahteita tuoden miedoille kalaruokalajeille mukavasti luonnetta.

    Kuva: Kolmen lajin kalalautanen: lämmin pääruoka on syytä annostella suoraan pannulta lautasille.

    Juurekset ja kalat ovat perinteisen suomalaisen ruuan raaka-aineita ja fermentoidut pihlajanmarjoilla maustetut väinönputket toivat kattaukseen japanilaisen keittiön tuntua, vaikkakin hapatettu Angelica archangelica on meillä laajalti käytössä ollut, etenkin Lapin alueella. Paahdettua, suolalla ja mustapippurilla maustettua kanttarellia pystyi jokainen lisäämään annokseensa mieltymystensä mukaan ja se, sekä alkuruokana tarjoiltu vuohenputkimuffinssi tarjosivat makuja hämäläisestä luonnosta. Resepteistä mainittakoon, että juustokala sai vahvoja vaikutteita Keittokirja Kalvolasta -nimisessä niteessä julkaistusta ohjeesta ”Taimin uunikala”.

    Jälkiruokana oli Olga-mummun kuutamokiisseli puolukoiden kera. Ruokalajia voisi kutsua myös vanukkaaksi, mutta olen taipuvainen pysymään uskollisena suomenkielisen nimen käytössä kuutamokiisselin alkuperälle. Maitopohjainen vaniljasokerilla maustettu vanukas, jonka päälle ripotellaan kauden marjoja, on ilahduttavan kevyt ja raikas vaihtoehto. Se sopii nautittavaksi sekä kylmänä että kuumana, ja annoksen koristelua vaihdellen kuutamokiisselistä voi muokata mieleisensä.

    Kuva: Jälkiruoka-annokset olisivat saaneet olla pienemmät. Ongelmana retkiemännällä oli sirojen ulkokäyttöön soveltuvien tarjoiluastioiden puute. Ruokavieraat esittivät ratkaisuiksi oivallisia ideoita.

    Ruokailun jälkeen esitin tarinan metsälehmästä ja lauloin dulcimer-soittimen säestyksellä muutaman laulun. Kahvia juodessamme kävimme ruokailuhetken kokonaisuutta läpi ja sain vierailtani arvokasta palautetta. Moni asia oli osunut nappiin. Viime hetken paikanvaihdos varmisti, että amerikkalaiselle ruokavieraalle kokemuksesta muodostui rento ja turvallinen. Pienen huomautuksen sain jälkiruoka-annosten valtavasta koosta, sen sijaan kuutamokiisselin rakenne ja maku toivat amerikkalaisen vieraamme ajatuksiin hänen aviomiehensä kotimaan, Japanin.

    Kattaus kahdelle keittokatoksen suojassa oli mieleenpainuva ja lämminhenkinen kohtaaminen. Sen perusteella rohkaistuin tekemään päätöksen, että jatkaisin nuotioruokailu-idean kypsyttämistä, kunhan taas ehtisin. Vuosi vierähti, mutta tätä kirjoittamaan ryhtyessäni asiat olivat pääpiirteittäin säilyneet muistissani – ja maut eritoten.

    Kuva: Vuohenputkimuffinssi ranskankerman kera on maittava alkuruoka villiyrttien ystäville.
    Kuva: Ruuanlaitossa oikea järjestys edistää onnistumista. Ensin kuutamokiisseli ja kasviksien kypsennys – niiden jälkeen liesi vapautui muikkujen ja juustokalan valmistamiseen.
    Kuva: Väinönputkien hapattaminen on hauskaa ja pikkutarkkaa puuhaa. Terveelliseen herkkuun syntyy fermentoitumisprosessissa vatsalle edullisia maitohappobakteereja.
  • Perinnetaitoja ja kansankulttuuria Korteniemen pihamaalla

    Liesjärven kansallispuiston yhteydessä Tammelassa sijaitsee entistetty metsänvartijan tila, jossa harjoitetaan maatalon töitä vanhaan malliin palvellen samalla matkailijoita. Euroopan kulttuuriympäristöpäivänä 9.9.2023 Korteniemen perinnetila heräsi hetkeksi entisaikaiseen loistoonsa. Paikalliset taitajat polttivat tervahautaa ja valuttivat miilusta tervaa LKE-hankeporukan luotsaaman palvelumuotoiluryhmän tarjotessa vieraille tervaopastusta, runonlausuntaa ja tarinankerrontaa. Luontoyhteyttä kaipaaville oli ohjattu metsäretki ja kädentaidoista kiinnostuneet pääsivät säätikku-työpajaan.

    Tapahtuma oli osa Luontokohteiden kulttuuriperintö eläväksi -hanketta (LAB-ammattikorkeakoulu ja Metsähallituksen luontopalvelut). Järjestäjien arvioiden mukaan Korteniemen kulttuuriympäristöpäivässä kävi lähes 1000 vierailijaa.

    Kuva: Kulttuuriympäristöpäivä Korteniemen perinnetilalla 9.9.2023 houkutteli runsaasti väkeä tutustumaan perinteiseen elämänmenoon. Paikan päälle löysivät niin paikalliset kuin kauempaakin matkanneet.

    Perinnetilan pihamaalla ohjaamani Veistä oma säätikkusi -työpaja oli ensimmäinen laatuaan ja varsin onnistunut kokemus. Tyytyväisiä ilmeitä ja rauhoittuneita ihmisiä – eri ikäisiä veistäjiä istui Korteniemen pihatanhualle levitetyillä pitkillä penkeillä. Tuli mukavia keskusteluja puolin ja toisin. Moni tuntui haluavan vain rauhassa istua ja veistellä. Eräs pikkuinen poika katsoi mummuaan tämän otettua puukon käteensä kovin tottuneen näköisesti. Lapsenlapsen äänessä oli ihaileva sävy, kun hän lausahti: ”Mummu, osaatko sinäkin veistää?”

    Perinteisessä elämänmenossa oli tärkeää osata arvioida säiden muutoksia. Työt onnistuivat ajoittamisen taidolla ja hyvällä harkinnalla. Sateen lähestyessä kuusen oksa nousee ylös, poudan tullen se laskee alas. Ilmiö jää voimaan metsästä tuodun näreen oksassa, kunhan kuusen ranka on kaadettu otolliseen aikaan ja oksa on jätetty karsimatta. Veistämisen jälkeen säätikku asetettiin tuvan ulkoseinälle varjon puolelle. Oksaa seuraamalla saatettiin tulevia säitä ennustaa.

    Yläkuu kustannuksella on sään ennustamiseen tarjolla perinnetietoutta. Kirjasta ”Sään merkit ympäristössä” löytyy ohjeet säätikun veistämiseen. Anne Pöyhönen jakaa blogissaan kuu ja sää -tietoutta ja kansanperinnettä: https://www.ylakuu.com/suomi/

    Kuva: Nuori tapahtumavierailija veisti taitavasti omaa säätikkuaan perinnetapahtumassa Liesjärvellä. Turvapuukko tuntui toimivan säätikun veistossa hyvin.
    Kuva: Tervahauta paloi Korteniemen pihan tuntumassa ja savu oli juuri oikean väristä.
    Kuva: Perinnetapahtuman tunnelmassa oli miellyttävää kiireettömyyttä. Läsnä oleva tekeminen rauhoitti ja virkisti.
    Kuva: Japanilainen vierailija antoi lahjan toivottaen sen myötä hyvää onnea.